Joulukirje

Viime vuonna aloitin Perheelle Uuden Tradition; joulukirjeen.  Se oli ainakin toistaiseksi kovin lyhytikäinen perinne, sillä tänä vuonna en kyennyt siihen. Minulla ei ollut mitään rehellistä sanottavaa, tai ei mitään painokelpoista ainakaan. Jotenkin en koe joulukirjeen funktiota sellaisena, että siihen piirretään taitava kulissi ja käsikirjoitetaan kivasti, kyllä siinä joku karheus ja elämänmaku pitää olla. Kuitenkaan en lähtisi ihan oksennuslinjalle myöskään, eli ei syntynyt joulukirjettä tälle vuodelle. Ehkä ensi vuonna.

Onneksi tänne voin aina kirjoittaa joulukirjeen. Se on helpottava tieto.

Rakas ystävä, sinä joka luet kirjettäni.

Toivottavasti kulunut vuotesi on ollut vain sopivasti karhea ja riittävästi elämänmakuinen. Toivon jouluusi valoa ja lämpöä, rakkaiden seuraa ja armollista olemista.

Oma vuoteni on ollut tuota kaikkea, karheutta ja täyttä elämää. Suren sitä, että jollain tavalla olen taantunut, astunut taas vanhoihin ansoihini ja lakannut pitämästä rajojani. Olen luopunut sellaisista suojauksista, jotka ovat olleet tarpeen aiemmin. Pärjäänkö ilman niitä, jää nähtäväksi. Olen antanut liikaa itseni hengittää muiden keuhkoilla, ja antanut muiden käyttää minun keuhkojani omaan hengittämiseensä. Olen suorittanut liikaa, ollut liian ankara itselleni ja muillekin.

Toisaalta moni tärkeä ympyrä on sulkeutunut, ja varjoista on astunut vahvemmin esiin ihmisiä, joiden ilmeisesti kuuluu olla tässä. Olen miettinyt sitä, onko ihmisen elämässä muutama sellainen ihminen, joka on kuin punainen lanka, jonka kuuluu kulkea sinun mukanasi? Laittaessani esiin joulukoristeita sytytin kynttelikön, jonka olen saanut yli 20 vuotta sitten salaäidiltäni. Vielä odottavat esille pääsyä häneltä saadut enkelit, punaisen kudotun enkelipallon sain häneltä tänä vuonna. En ole koskaan saanut yhtään joulukoristetta omalta äidiltäni, tajusin tänään. Kaikki nämä vuodet minun jouluni on syttynyt tuolla salaäidin antamalla  kyntteliköllä ja hänen tekemillään enkeleillä. Uuden enkelipallon viereen on ilmestynyt myös räjähtäneen näköisiä koristeita, joita on tuotettu lapsityövoimalla koko tämän viikon ajan, jolloin Maissi on harjoitellut perhepäivähoidossa.

Tuleva joulu tuntuu välijoululta. Rakas mamma on siirtynyt taivaalliseen joulunviettoon ja hänen paikkansa pöydässä on kipeästi tyhjä. Kaipaamme häntä kovasti, jouluna erityisesti. Isot lapset viettävät joulua äideillään tänä vuonna. Vanha kissapoikamme viettää jouluaan samoissa juhlissa mamman kanssa, myös sen helliä kurahduksia kaipaan. Menetyksineen ja suruineenkin tämä vuosi on ollut omalla tavallaan hyvä ja onnellinen. Olen saanut olla vielä kotona Maissin kanssa. Perheemme on kivuliaastikin kasvanut ja mennyt eteenpäin, olemme tulleet läheisemmiksi toisillemme. Se on arvokasta ja olen siitä kiitollinen. Olen ja olemme saaneet rakastaa, se on parasta ja tärkeintä. Vaikka se välillä tekeekin kipeää.

Huomenna teini tulee viettämään esijoulua. Aiomme ottaa rennosti ja käydä elokuvissa. Syömme mummin meille rakkaudella keittämää riisipuuroa ja avaamme lahjat jo aikaisin aattoaamuna. Maissi halusi paketoida yhden koristeistaan tänään isälleen lahjaksi, mutta mies ehti olla viisi minuuttia kotona, ennen kuin se piti jo antaa ja avata. Aikuinen nuori osallistuu jouluumme kaukomailta whatsapp-ryhmämme kautta. Joulunpyhinä tapaamme poikkeuksellisen paljon miehen sukua, mikä tuntuu hyvältä. Kolmestaan karkaamme hääpäiväretkelle viimevuotiseen osoitteeseen, saimme saman hotellihuoneen varattua. Minä lupaan itselleni, etten suorita. Enkä pety, jos sitten kuitenkin vähän hetkittäin suoritankin.

Tänä vuonna on tällaiset speksit. Ollaan hengissä. Hengitetään sisään ja ulos. Nautitaan sumusta ja lämmöstä ulkona. Kiitetään elämästä. Hyvää lähestyvää joulua rakas ystävä. 

Onni

Katsoin äsken Maria Hintikka Liven ja jäin miettimään lapsen ja kotona vietettyjen vuosien arvoa. MHL oli laskenut, että kolme vuotta kotona maksaa 56 478 euroa naiselle tulonmenetyksenä palkasta ja eläkkeestä. Oma henkilökohtainen tulonmenetykseni on osa-aikatyön vuoksi vähän pienempi, kymmeniä tuhansia euroja kuitenkin. Kaduttaako? Ei todellakaan. Nämä ovat olleet elämäni parhaat kolme vuotta. Onni ja aika ovat asioita, joilla ei ole hintaa.

Nummien talvi palasi takaisin, se on ihanaa. Rakastan näitä tuulisia ja sateisia päiviä. Poltan tulta hellassa kuin sydämessäni, varastoon. Säilön mieleeni rauhallisia aamuja, rahisevia säveliä YLEykkösen muistojen bulevardilta. Onni on hidasta, verkkaista ja lämmintä.

Onni on sitä, että ollaan elossa. Sitä, että sydän lyö ja kaipaa. Samalla kun suree, on vahvasti kiinni elämässä, se on merkillistä. Että kuoleman läheisyydessä elämän valo ja kauneus kirkastuvat.