On niin vahvasti marraskuu ja se on oikeastaan hyvä asia. Elän aika sovussa oman sisäisen marraskuuni kanssa. Sen kanssa pärjää, jos muistaa olla riittävän armollinen itselleen ja omalle elämälleen. Muistaa nukkua tarpeeksi, syödä paljon kasviksia ja liikkua sopivasti. Tehdä pakollisten asioiden lisäksi vain mahdollisimman mukavia asioita. Varjella hyggeä elämässään ja sydämessään.
Viime aikoina olen tehnyt siirtymää uudenlaiseen arkeen, joka alkaa, kun palaan kokoaika-työhön ja Maissi aloittaa päivähoidon. Uusi maailma odottaa meitä tammikuussa. Olen ollut kolme vuotta kotona, tosin viimeiset kaksi niistä tehnyt pari päivää viikossa töitä. Odotan muutosta pienellä jännityksellä ja hyvällä mielellä. Kaipaan sitä jo, samoin Maissi kaipaa pääsyä pois kotoa ja kaverisuhteisiin. Luultavasti ensimmäinen viikko töissä muuttaa mieleni tässä asiassa, mutta vielä on kiva elää harhassa. Aloitan uusissa tehtävissä vanhassa työpaikassa, ja olen innoissani siitä.
Marraskuu on perinteisesti ollut aikaa, jolloin tehdään henkistä kuolinsiivoa. Vanhat haamut ilmestyvät kummittelemaan mieleen ja elämään. Ottavat yhteyttä ja pölähtelevät esiin siellä täällä. Olen miettinyt paljon elämääni, tehtyjä valintoja ja omia tapojani toimia. Miksi tietyt asiat toistuvat omassa elämässä? Millaisia valintoja minun pitäisi tässä hetkessä tehdä? Millaisia asioita toivon tulevaisuudessani olevan? Mistä haaveilen? Uskallanko haaveilla? Olen lukenut vanhoja päiväkirjojani, ja todennut eläväni nyt elämää, josta olen aiemmin vain haaveillut. Lukemattoman mutkan ja kiemuran kautta olen nyt unelmassani, joka ei tietenkään läheltä katsottuna ole täydellistä onnea. Se on arkista onnea varjoineen. Silti on hyvä muistaa, että tätä minä halusin, tästä minä haaveilin. Puolisosta ja perheestä, kodista maalla, tästä työstä.
Unelmilla on uskomaton voima. Putoamisen ja kompastelunkin uhalla aion edelleen haaveilla. Jos tämän oli mahdollista tapahtua, ihan kaikki on mahdollista. Ihan kaikille.
Toi oli ihana huomio tuo, että vaikka elää unelmaansa, se ei läheltä katsottuna ole täydellistä onnea.
VastaaPoistaPaljon kivemmpi tapa ajatella se Sitä saa mitä tilaa.
Minäkin elän unelmaani, mutta ei se aina siltä tunnu. NAurua!!!
Mutta huh. JOko se aika meni, se vauva-aika? Päiväkoti? Työt? Uskomatonta.
Kiva kun pääset ja haluat päästä.
Niinpä, justhan mä jäin kotiin? Musta on ihanan lohdullista, että säkin elät unelmaasi eikä se aina tunnu siltä :) että elämä vaan ei oo koskaan täydellistä vaikka se oliskin hyvää ja onnellista. Silti joutuu elämään oman päänsä kanssa, ja mulla ainakin tunteet menee aina pientä vuoristorataa. Mut nautitaan niistä hyvistä hetkistä :)
Poista