Hapeton tila

Ystävät olivat eilen käymässä, se oli ihanaa. He ajoivat 150 km suuntaansa päästäkseen meille iltakahville. Vanha ystävyys on niin arvokasta, unohdan tämän tunteen välillä. Minulla on ollut koko päivän olo, että olen taas puhjennut omaksi itsekseni. Että ystävien kanssa höpötellessä niitä näitä kuuntelee samalla omia ajatuksiaan ja puhuu kuin itselleen. Mieleen tulee sanonta, jonka mukaan ei tiedä mitä ajattelee asiasta, ennenkuin on jutellut siitä ystävänsä kanssa.

Minä kaipaan, kaipaan, kaipaan ystäviäni ja heidän seuraansa. Tuntuu välillä kuin olisin hapeton kala ilman omia ihmisiäni. Aikani kuluu niin pitkälle muiden ehdoilla. Ydinperheessäni, miehen ja Maissin kanssa olen vapaa ja oma itseni, mutta tässä ympäröivässä perhesysteemissämme sekä suhteessa lapsuuden perheeseeni olen vain varjo itsestäni. Se on surullista, enkä tiedä kuinka muuttaa sitä. Kukaan heistä tuskin haluaa enempää minua, varjonikin on jo aika värikäs. Aikuisikäni ystävät, nuo muutama kallisarvoinen aarre ihmiseksi, ne kenen kanssa olen kasvanut minuksi ovat osa mieleni maisemaa. Heidän seurassaan koko sieluni hengittää ja lepää, iloitsee ja ihmettelee.

Ensi viikolle on jo onneksi sovittu seuraava tapaaminen. Ajetaan Maissin kanssa heille kylään, mennään pitkälle lenkille ja jutellaan. Ja taas olen enemmän itseni oloinen.

Ennen kesälomia ei kannata tehdä suuria suunnitelmia ettei pety. Varsinkaan uusperhessä ei kannata odottaa yhtään mitään. Aion kaiken uhallakin tehdä to do listan lomalleni.

1. Hanki aikaa ystävien kanssa. Niin paljon kuin mahdollista! Omaa aikaa ja perheaikaa ystävien kanssa.
2. Kävele. Mieluiten se 20 000 askelta päivässä.
3. Elä omaa elämääsi, älä muiden.
4. Kitke rikkaruohoja. Paljon.
5. Mene Hankoon yöksi.
6. Syö paljon kalaa.
7. Tee mansikkakakku.
8. Lue edes yksi kirja. Mieluummin monta.
9. Mittaa kesämökillä kaikki mahdolliset pinnat ja ala suunnitella remonttia. Jo pelkkä suunnittelu tekee iloiseksi.
10. Nuku paljon.
11. Nuku teltassa Maissin kanssa.
12. Syö pihalla aina kun voit.
13. Juo kahvia ukona aina kun voit.
14. Hengitä. On kesä.

Siivet ja juuret

Olen seurannut viime ajat eri foorumeilta tuttavaperheen lähtöä purjehtimaan ympäri maailma. Eilen he nostivat purjeet ja ovat nyt liikkeellä. Perheen mummin fb-päivitys oli minusta liikuttava, sillä hän oli liittänyt siihen you tubesta Peppi Pitkätossun jäähyväislaulun. (Joka on minusta yhtäaikaa itkettävä ja toiveikas.) 

Menemättä yksityiskohtiin, tuon perheen mummi on yksi naisidoleistani tässä maailmassa. Hänessä on upea yhdistelmä älyä ja viitseliäisyyttä (hän viimeisteli väitöksensä eläkepäivillään), kauneudentajua ja lämpöä. Minusta ei ole sattumaa, että hänen lapsensa lähtee purjehtimaan perheensä kanssa maailman ympäri. Hän itse sanoo halunneensa antaa lapsilleen siivet ja juuret jotta he pärjäisivät, ja hyvän itseluottamuksen, joka kantaa niin iloissa ja pettymyksissäkin.

Ei ole helppoa olla hyvä äiti. (Ajattelee hän tässä, joka huutaa Maissille ja komentaa rumalla, kyllästyneellä äänellä.) Täydellinen äiti on mahdottomuus olla. Jokainen mokaa jossain. Mietin vastikään, että tässä elämässä olen ollut surkea vaimo, mutta lähes keskinkertainen äiti. Äiti-idolit ovat ihania peilejä omalle kasvulle äitinä. Tekee hyvää huomata niitä kohtia, joissa purjeet pitää nostaa ja tarttua toimeen. Ihailen kannustamista seikkailuun, oman polun kulkemiseen. Irti päästämistä, lupaa olla onnellinen, saattamista, auttamista. Läsnä olemista mutta ei tukahduttamista, omien unelmien elämistä. Maissi on vielä pieni ja tarvitsee paljon turvaa ja suojaa. Hän ehtii hetkessä kadota silmistä. Samalla kun yritän pitää häntä hengissä, opettelen itse myös luottamaan elämään ja varjelukseen. Maissi ei ole minun varassani yksin. Seikkaillaan yhdessä, kokeillaan asioita. Jonain päivänä hän seikkailee ilman minua. Minun tavoitteeni on, että hän uskaltaa tehdä niin, koska hänellä on siivet ja juuret, sekä luottamusta itseensä ja elämään.

Vaikka se tarkoittaisi, että minä olen rannalla ja laulan jäähyväislaulua. 

Voi elämä

Jatkuvasti havahdun siihen, että elämä on hyvää juuri nyt. Satoi tai paistoi. Nyt ollaan elossa. Kuunnellaan omituisia countrybiisejä miehen hankkimasta bluetooth kaiuttimesta. Keitetään kahvia. Tanssitaan yhdessä kesken ruoanlaiton. Tehdään pitsaa grillissä. Uuvahdetaan tekemättömien töiden pitkästä listasta ja päätetään unohtaa ne kaikki. Halataan, suudellaan, ollaan sylissä. Nauretaan yhdessä tai itketään jollekin surullisen kauniille. Itketään kun sattuu, puhalletaan pipiä. Rakastetaan.

Uusi päivä, tämä päivä. Vain yksi päivä. Elämä on juuri tässä ja nyt. Olen onnellinen tänään. Se riittää.

Rahaton ja ärsyttävä

Saako sanoa ääneen, että ihanaa kun viileni ja sai kaivaa villasukat jalkaan? Rakastan kesää sellaisena, että voi vaikuttaa omaan mukavuutensa lisäämällä vaatetta. Tämä viileys on suloista.

Olen vielä huomisen töissä ja sitten jään pienelle lomalle. Viikoksi tosin vain, mutta se tuntuu pitemmältä , kun lopettaa työviikkonsa jo tiistaina. Olen ärsyttävän rahaton taas, mies maksoi autoni korjauksen ja se lisää velkataakkaani  taas kilometrillä. Joudun jatkuvasti lainailemaan yhteiseltä talon menoihin tarkoitetulta tililtämme omiin menoihini ja visani on tapissa. Se ei estä minua kuitenkaan notkumasta Partioaitan nettisivulla ja vertailemasta telttoja. Aion ostaa uuden teltan, sillä reippailijahemuliäiti vie lapsen telttaretkelle, kun iskä lähtee omalle lomalle toiselle mantereelle. Lapsi sai onneksi mummilta kesälomarahaa, jonka aion sijoittaa ostamalla lapselle makuupussin. Eikö niin, että ylihintaisesti varusteltu on jo puoliksi tehty? Ja joo, marinani on kohtuutonta ottaen huomioon, että todellakin työskentelen vain kaksi päivää viikossa ja minulla on mies, joka pystyy maksamaan autoni korjauksen, silloin kun itse en pysty. Tilanne on täysin itse valittu ja meillä on ruokaa ja laskut ennemmin tai myöhemmin maksettuna, meiltä ei puutu mitään. Välillä vain rasittaa tämä pennin pyörittäminen, kyllästyttää. Ettei ole varaa hankkia vaikkapa silmälaseja ja nykyiset ovat vinot ja kuluneet linsseistä.

Meillä on seurustelun vakavoitumisesta asti ollut yhteinen tili, jonne maksamme saman summan kuukausittain ja josta maksamme yhteiset menot. Pystyn maksamaan oman osuuteni sinne ja lyhentämään vähän asuntolainaa, mutta siinä kaikki. Luultavasti mies maksaisi isomman osan kuluistamme jos pyytäisin, mutta se edellyttäisi suurempaa avoimuutta omasta rahankäytöstäni ja siihen en ole valmis. Meillä on erilainen suhtautumistapa rahaan ja sen käyttämiseen, enkä ole valmis olemaan tilivelvollinen omista menoistani. Olen kokeillut rehellisyyttä ja siitä syntyi valtava riita. Parasta siis pitää mölyt mahassaan ja olla tyytyväinen siihen mitä on. Aivan liian pian olen taas töissä täyspäiväisesti ja rahatilanteeni helpottaa. Tiedän pariskuntia, joilla yhteinen talous toimii mainiosti, siis ihan oikea yhteinen tili, jonne molempien palkka tulee. Meille tämä on toimiva ja mielestäni kuitenkin tasapuolinen systeemi. Vaikka tällä hetkellä olenkin vähän ahtaalla. Huomaan raha-asioissa varsinkin oman itsepäisyyteni ja ylpeyteni, halun säilyttää oma itsenäisyys ja päätösvalta pienissäkin asioissa. Sen se sitten maksaa.

No, valitsemani leirintäalue ei paljoa maksa. 11 euroa yö teltassa ja aamupalaa saa molemmille jo 7,5 eurolla. Siihen meillä on varaa kyllä ja siitä tulee Seikkailu.

Uusi ikävuosi on alkanut

Heräsin jo neljän jälkeen tänään. Vanhuus ja aamuvirkeys tulivat ilmeisesti yhdessä yössä, sillä täytin eilen 43 vuotta. Syntymäpäivä, tuo vuoden paras päivä, oli taas ihana. Rakastan kaikkea, mikä syntymäpäivään liittyy. Onnentoivotuksia, viestejä, herkkuja, hassuttelua ja pientä juhlintaa. Kuopus minussa rakastaa olla huomion keskipisteenä. En kärsi ikäkriisistä, sillä minusta on mahtavaa olla elossa. Jokainen vuosi tarkoittaa, että olen taas saanut elää yhden lisää.

Jokin aika sitten avasin pahvilaatikon, jonka olin visusti teipannut kiinni ja piilottanut vintille. Laatikon täynnä vanhoja päiväkirjoja, lapsuudesta asti kirjoitettuja. Olen lueskellut niitä sieltä täältä, peläten myötähäpeän vyöryä, jonka ne nostattavat. Hassua kuitenkin on ollut, että vaikka tietyt kohdat herättävät hilpeyttä, huomaan myös syvää lempeyttä omaa vanhaa itseään kohtaan. Vaikka toimisin nyt eri tavoin monen asian suhteen nykyisellä elämänkokemuksella, olen siellä kuitenkin sama minä. Minä, joka pohtii, minne suuntaan on matkalla ja mitä elämä tuo tullessaan. Olisi helpottavaa voida sanoa, että hyvin se menee. Luota elämään. Vaikka mitä ihanaa on edessäpäin. Lohdullista on myös ollut lukea kahdenkymmenen vuoden takaa ihmisistä, jotka silloin olivat minulle tärkeitä. Edelleen ne samat ihmiset ovat elämässäni, tavalla tai toisella omalla paikallaan. Vaikka kaikki ei ole mennyt aina kuten toivoin, siinä he ovat edelleen. Olemme saaneet rakastaa ja elää, välillä etäämmältä, mutta yhdessä ja samaan suuntaan. Se antaa minulle vahvan tunteen siitä, että on ihmisiä, jotka on tarkoitettu elämään yhdessä, jakamaan oman polkunsa toisen kanssa. Ettei kannata niin tiukasti pitää kiinni, tai lukita toiveitaan tiettyyn muotoon. Voi olla, että joku ihminen on sinulle jotain muuta, kuin toivoit. Silti hän on siinä, ja pysyy. Koska hänen kuuluu olla elämässäsi ja sinun hänen.

Tänään on ollut huikaisevan kaunis aamu. Eilisen ukkosen jäljiltä maailma on kostea ja raikas ja peltojen yllä hiippaili sumu. Aurinko leikki puutarhassa ja kuljin kuvaamassa kissat jaloissa puskien. Mies ja tytär nukkuivat vinttikamarissa ja olin niin onnellinen, että sydän oli haljeta.