maanantai 30. marraskuuta 2015

Ei seksiä katkerille. Ikinä.

Jestas, että tämä lastenvalvojana työskentely on opettavaista. Jos luulin oppineeni ihmisyydestä jotain ollessani lastensuojelun sosiaalityöntekijä, opin nyt triplasti parisuhteesta tässä työssä. Tähän mennessä olen oppinut:

- Osa ihmisistä on täysin osattomia omaan avio/avoeroonsa. Heillä ei ollut osaa eikä arpaa siinä, että puoliso lähti. On siis vain oikein ja autuaallista, että he pyrkivät makaamaan ex-puolisonsa uuden onnen kynnyksellä ja esteenä. Elatuksesta, tapaamisista, tapaamiskuljetuksista, joulun kestosta tai vuorokaudessa olevien tuntien määrästä kiistely sopii mainiosti tähän tarkoitukseen.

- Osa ihmisistä kokee, ettei oman lapsen kulut ole omalla vastuulla. Eikö sen toisenkin pidä tähän osallistua? Sehän saa lapsilisätkin? Mahtavia esimerkkejä aiheesta ovat vanhempi, joka jätti taakseen neljä lasta ja oli vailla elatustukea itselleen. Ymmärrystäni ei saa myöskään se vanhempi jonka nettotulot olivat yli 3000 euroa kohtuullisin asumiskuluin, mutta joka oli sitä mieltä, ettei hänellä ole varaa maksaa lapsista. Harrastuksista ei ainakaan. Eikä ex-puolison tilille.

Olen ajatellut askarrella opettavaisia kylttejä työhuoneeni seinille. Niissä voisi lukea vaikkapa:

- Katkeruus on epäseksikästä. Lopeta tuo marina heti tai et ikinä enää saa.
- 90% ex-puolisoista on narsisteja. Älä haaskaa aikaani asian vakuuttamiseen.
- Puolet syystä on sinun. Jos epäilet sitä, ehkä enemmänkin.
- Sinä et tule saamaan elämässäsi aikaan mitään hienompaa tai tärkeämpää, kuin omat lapsesi.
- Älä vingu, iso ihminen.

Taidan kuulostaa aika tylyltä, se aiemmin mainitsemani kannustava katse ei nyt välity kyllä. En voi vain käsittää sitä itsekkyyden ja katkeruuden määrää, joka joistakin ihmisistä huokuu. Enkö itse ole vastuussa omasta avioliitostani/parisuhteestani? Jos toinen ei ole siinä onnellinen, voinko pitää kiinni hänestä väkisin? Minun vastuullani on oma onnellisuuteni ja se, millaista minun lähelläni on elää. Jos minun kanssani on liian vaikeaa elää, voiko se olla vain toisen ihmisen syytä?

Deittimarkkinoille taas minulla olisi hyvä idea, en ole ihan varma miten vaitiolovelvollisuus tässä toimii. Lastenvalvojalta voisi pyytää suosituksia, siis sellaiset kivat ja fiksut, joille lapsen hyvinvointi on etusijalla. Jotka kohtelevat toista vanhempaa reilusti ja oikeudenmukaisesti. Joiden kanssa on mahdollista tehdä yhteistyötä. Joista tietää jo etukäteen, että uusperheenä eläminen tulee olemaan mahdollista ja toimivaa. Deittiprofiiliin voisi liittää mainoksen: "Paikallinen lastenvalvoja suosittelee :)" Suositus tietysti maksaisi, mutta se tekisi hyvää kaupungin verokassalle.

Niiden osalta, joissa ei ollut syytä edelliseen eroonsa, sanoisin "Run Forrest, run".

Mitä meistä jää?

Tänään olen miettinyt sitä, mitä meistä jää jälkeemme? Mitä haluaisin minusta jäävän? Ystäväni olisi täyttänyt tänään 40 vuotta. Hän ei ollut mikään hössöttäjä, joten en usko, että hän olisi tehnyt siitä numeroa. Kaipaan ja ajattelen häntä edelleen päivittäin. Se tuntuu välillä oudolta, sillä emme olleet päivittäin, edes viikoittain yhteyksissä. Häneen liittyy kuitenkin tärkeitä muistoja, varsinkin ajalta, jolloin teimme töitä yhdessä. Joku ihminen voi olla toiselle peruskallio; sellainen, josta tietää, että kun jutellaan, asiat selkiintyvät. Minulla on muitakin sellaisia ystäviä. He ovat olemassa ja minä olen olemassa heitä varten. Täällä ollaan. Aina.

En ole kovinkaan kunnianhimoinen tai mittaa omaa arvoani toisten silmissä. En ajattele olevani parempi siksi, mitä minulla on, tai huonompi, koska ajan vanhalla autonrämällä tai koska elämämme ei ole täydellistä. Ajatus ystävästäni, muista ystävistäni ja erityisesti Maissista saa minut kuitenkin haluamaan olla parempi ihminen. Sellainen, jonka lähellä on hyvä ja levollinen olla. Haluaisin olla turvallinen ja vakaa ihminen. Lempeä ja hyväksyvä. Haluaisin olla ne silmät, joiden katse jää mieleen kannattelemaan ja antamaan voimia, ei väheksymään tai nujertamaan.

Mitä meistä jää? Rakkautta, jos olemme onnekkaita.

lauantai 28. marraskuuta 2015

Pienissä jouluissa

Tiedän toistavani itseäni, mutta minä kertakaikkiaan rakastan marraskuuta. Kiittelin hiljaa mielessäni, kun taas lauhtui ja se ärsyttävä lumi suli pois. Näitä ajatuksia ei voi sanoa ääneen maassa, joka kärsii kollektiivisesta kaamosmasennuksesta. Nyt ulkona puhaltaa 8-asteinen länsituuli, ruoho vihertää ja minä jatkan keskeneräisiä pihatöitäni. Sateettomina päivinä rönyämme Maissin kanssa metsässä ja hän rakastaa heittäytyä selälleen varpujen ja mättäiden keskelle tuijottamaan puiden latvoja. Hävettää, että vasta nyt olen vienyt hänet metsäretkille. Hyväksytäänkö hirvikärpästen pelko selitykseksi?

Mies oli eilen firmansa pikkujouluissa ja meillä oli kotona oy firma ab:n pikkujoulut yhdessä muiden kotiäitien kanssa. Työnantajamme riehuivat keskenään, vähän tuli sanomisia ja pientä tönimistäkin. Myös tanssia, hyppelyä, halailua ja suukottelua oli ilmassa. Söimme sloppy joe-hampurilaisia ja maissintähkiä. Aikuisille oli kahvia ja kaikille herkkuja. Ne olivat ehkä mukavimmat pikkujoulut ikinä. Sammuimme jo ennen puolta kymmentä. Aamuyöllä hiippailin etsimään kadonnutta isiä, joka löytyi alakerrasta sohvalta. Laitoin riisipuuron aamuksi uuniin ja peittelin kalsari-kallen. Tänään ollaan nautittu marraskuisesta hämystä, mies toipunut juhlistaan ja me omistamme.

Huomenna on ensimmäinen adventti. Menen kuoron kanssa laulamaan hoosiannaa. Rumpukohdassa itken ilosta.

maanantai 16. marraskuuta 2015

Marraskuinen onni

Olen elänyt satumaisen viikonlopun verran kiertue-elämää. Se oli ihanaa ja nyt voin sanoa, että paluu arkeen on myös mahtavaa. Rakastan harrastustani, se on maailman parasta minulle. Rakastan niitä hassuja ihmisiä, keneen olen saanut tutustua kuorolaulun kautta. Oli ihana höpötellä bussissa ja tutustua paremmin. Ihanaa syödä roskaruokaa huoltoasemilla ja aivan liikaa karkkia. Ihanaa murehtia, kestääkö ääni ja jännittää hiukan ennen lavalle kipuamista. Ja maailman ihaninta laulaa ja tanssia yhdessä. Oppia taas uutta, onnistua yhdessä ja nostaa rimaa hieman ylemmäs. Muutama läheiseni oli päässyt eri keikoille katsomaan, se tuntui myös tosi hyvältä. Tosi rakkautta on mielestäni se, että Maissin kummitäti tuli paikalle, vaikka ei kuule mitään. Hän näki minun esiintyvän ja oli mukana, melkein itkin ilosta.

Tänään oli onneksi vapaapäivä. Lähdimme aamusta Maissin kanssa metsään. Hänellä on retkivaihe, kaikki tekeminen sopii retkikohteeksi. Aina on kivaa, kunhan ollaan retkellä. Tänään oli suorastaan huippuretki, sillä menimme metsänreunaan pyörällä ja kävelimme tunnin metsässä mummin kanssa. Mummi opetti minua poimimaan sieniä ja paljasti suppispaikkansa. Hän kömpi eteenpäin rollaattorilla ja Maissi raahasi isoja keppejä hänen perässään. Minä juoksin suppisten perässä ja keräsin myös jäkälää ja sammalta. Jos lopultakin saisin jonkinlaiset syysasetelmat tehtyä portaiden viereen. Kotona meitä odotti valmis nakkikeitto. Mikä täydellinen aamu. Koti on huiskin haiskin ja kostea metsä tuoksuu hellalla kuivuvissa sienissä. Poltan kynttilöitä ja rakastan marraskuuta, hämärää, metsän vihreyttä, sekaista kotia ja koko tätä epätäydellistä elämääni. Onni on tässä.

sunnuntai 8. marraskuuta 2015

Isänpäivä

Syksy on mennyt niin vauhdilla. Lupasin tehdä lastenvalvojan tehtäviä, mutta työvoimapulan vuoksi en päässyt eroon aiemmista tehtävistäni. Yhtälö on vähän huono; kahden ihmisen tehtävät mutta osa-aikainen työaika. En ole pitkään aikaan ollut näin stressaantunut töistä. Toisaalta on ihanaa oppia uutta ja olen ylpeä siitä, että olen oppinut ja kasvanut.

On ollut kiva viikonloppu ja isänpäivä. Ajattelin tänään, että minulla on maailman kivoin perhe. Teinit ovat olleet kotona ja Maissi pyörii heidän kimpussaan onnesta soikeana. Isomummi jaksoi pitkästä aikaa tulla meille isänpäiväbrunssille.

Marraskuusta olen aiemmin oppinut sen, ettei silloin pitäisi olla mitään ylimääräistä. Pelkkä pakollinen työ ja lisäksi luppoaikaa ja lepoa. Jotenkin minä en saa sitä viisautta kalenteriin asti. Eilen mietin, olisinko onnellisempi, jos kotini olisi aina tip top. Kertokaa, te kenen kodit ovat? Kun on liikenteessä ja ajattelee kotiaan, lisääkö tyytyväisyyttä se, että kaikki on järjestyksessä? Jos Maissia ei olisi, meillä olisi luultavasti paljon siistimpää. Niin ajatellen, siisti koti ei lisäisi onnellisuuttani. Kun lastenvalvojana olen pähkäillyt ihmisten erotilanteita, lasten asumista ja muuta siihen liittyvää, on sydämeni täynnä kiitollisuutta, kun ajan kotiin. Me olemme yhdessä ja kodissamme myllää pieni punatukkainen tyttö. (Sohvalla vieressäni on nyt tyhjä tuttipullo, reppu, leikkikattila, kirja, hello kitty, pallo ja pieni koira.) Kiitos Jeesus pienistä sotkuisista tytöistä.

Ja niiden isistä.